15 seconds of fame

Jaksaa ihmetyttää ihmisten ikiaikainen into soitella radioasemille. Tai ymmärrän toki Mäntsälän mummon, Sysmän ainoan lintubongarin ja tuhansia töitä valvottuja öitä nähneen rekkakuskin tarpeen rupatella tuiki tärkeät tarinansa Radio Suomen ainoalle kuuntelevalle korvalle, mutta mikä saa ilmeisen sosiaalista elämää viettävät ihmiset osallistumaan ties mihin YleX:n aamuvisoihin ja sinkkujulkaisuarvosteluihin? Vaivan palkaksi jaettava mukiko? Onko ihmiset niin ilmaisen tavaran perään, että porkkanaksi riittää vaikka juontaja jakaisi palkkioksi korvavaikkuaan? Vai onko se niin hienoa kuulla oma ääni radiotaajuuksilta?

Se on kai se sama ihana itserakkaus, joka saa ihmisen kirjoittamaan sitä samaa omaa diipadaapaansa blogosfääriin (vieläkö sitä sanaa käytetään), jos vaikka joku sattuisi lukemaan, kanava vaan on eri. Siirtyyköhän Mäntsälän mummo blogaamaan sitten kun Metsäradiossa ei enää vastata puhelimeen?