Supernaivisti R.I.P.

Jep. Nyt on kuulkaa niin, että se urbaani näennäiskapinallinen nuori nainen, jolla on liikaa aikaa, ajatuksia ja tennareita on peruuttamattomasti vaihtunut tylsäksi ja elämältään kiireiseksi lähiötädiksi, jonka jutut perennapenkin syyshuollon jännittävyydestä kohtaavat (onneksi) itsesensuurin ennen kuin pääsevät livahtamaan blogiteksteiksi. Enkä ole ostanut uusia tennareita ainakaan vuoteen.

Omissa nerokkaissa oivalluksissani pyöriskelyn sijaan käytän tästä lähtien aikani viisastumalla siitä, mitä muut miettii ja kirjoittaa. Ja kerron ystäville useammin ihan livenä mitä kuuluu.

Hissun kissun vaapula vissun, eelin keelin plot, viipula vaapula vot, Eskon saum, pium paum, nyt mä lähden tästä pelistä pois.

Näkemiin&kiitos!

Teija

Neuvottelu

Äiti - taapero keskustelu bussissa.

Ä: onko nälkä?
T: joo.
Ä: Mitä haluaisit syödä kun päästään kotiin?
T: Keksi.
Ä: Olet saanut jo 3 keksiä tänään, ei enää.
T: Keksi.
Ä: Ei enää keksiä.
T: Keksi.
Ä: Banaani?
T: Keksi.
Ä: Paahtoleipää?
T: Keksi.
Ä: Jogurttia, jogurtti on tosi hyvää?
T: (hetken mietintätauko)...Mustikka?
Ä: Jääkaapissa on vain mansikkaa.
T: Keksi.
Ä: No saat yhden keksin, jos syöt myös mansikkajogurtin.
T: Joo.

Palkkaan tuon minineuvottelijan meille heti töihin kun laki sallii.

Materia ei katoa?

Miten yhteen meikkivoidepurkkiin saa mahtumaan 5000 litraa aitoa lähdevettä? Ja miksi, luulisi puhtaalla vedella olevan parempaakin käyttöä kuivalla maapallolla. Tai ehkä tässä on ratkaisu Afrikan ongelmiin - sen sijaan että rakennetaan kaivoja, lähetetään Angolaan muutama laatikko meikkivoidetta.

Kosmetiikkamainokset on blondille vielä haastavampi vastus kuin se, että 1 kilon ketsuppitörppöön menee 2kg tomaatteja.

we're going to Turkey - meistä tulee kalkkunoita

Tämäkin päivä koitti - lähdössä pakettimatkalle. Ja vielä Turkkiin. Matkakohteesta kertoessani olen huomannut kokeneeni tarvetta yliselittää painokkaasti, että "ollaan siis menossa 5 tähden makeeseen hotelliresorttiin, jossa on sushiravintoloita, golfkenttiä ja kansainvälinen henkilökunta eikä varmasti kukaan karvainen lokaali pääse alueelle kaupittelemaan nahkatakkeja ja kebabia, ei varmasti".

Taidan olla itse pakettimatkaa suurempi klisee. Ja kukaties, kun kansa kerran hurahtaa Rymy-Eetuun, juoksemme varmaan seuravaksi kilvan taas Keihäsmatkoille ja seuraavaksi paukutan täällä henkseleitä Kanarian sikajuhlakokemuksilla. Tai en ehkä kuitenkaan.

BB:ssä tyhmyys tiivistyy

Maailma on tuntunut muutaman päivän ajan jotenkin fiksummalta paikalta. Ihmekkös tuo, onhan valtakunnassa asuva tyhmyys eristetty kiitettävällä tavalla BB-taloon. Ehdotan Subtv:n castingille jotain isänmaallisuuspalkintoa tästä yhteiskunnallisesta aikaansaannoksesta! Epäilyttää kuitenkin hiukan ihmisluonteen julmuus siinä, että aivokapasiteetiltaan vähempiosaisilla wannabe-johannatukiaisilla tehdyt rottakokeet on kansan suurinta viihdettä. Jotain inhaa siinä on.

Tahdomme pinkkejä kokoustiloja!

Tänä innovaatiotalouden aikana minua suuresti hämmentää, että kaikki yritysten sisäisiin irtiotto-kickoffeihin suunnatut kokoushotellit on suunniteltu maksimaalisen laitosmaisiksi ja seitskytlukuisiksi. Firmat toisensa jälkeen rahtaa aivoja pariksi päiväksi pois toimiston ahtaudesta suunnittelemaan loistokasta tulevaisuutta - ympäristöön jossa haisee homeelle ja vanhuksille ja sisustus koostuu fläppitauluista ja piirtoheittimistä. Ja aamupuuroa jonotetaan sulassa sovussa kelakuntoutujien kanssa.
Luulisi suurten ikäluokkien kasvavista kuntoutustarpeista huolimatta löytyvän markkinarakoa innovointiin ja ideointiin kannustavalle kickoff-fasiliteettien tarjoajallekin.

Asiat saa muuten kuulostamaan tosi ammattimaisille ja näkemysellisille, kun yhdistää jonkun ajankohtaisen termin ja liittää loppuun sanan -talous. Niinkuin huomiotalous, innovaatiotalous tai suosittelutalous. Taidanpa heti huomenna kokeilla kasvattaa ammatillista kredibilitettiäni ainakin kolmella uudella -taloussanalla sopivissa palavereissa.

Manaajat

Jos minä olisin kuulustelijana Guantanamossa, antaisin sotilaille kenkää ja palkkaisin tilalle legioonan suuhygienisteja. Peukaloruuvit vaan kutittelee kivasti verrattuna siihen, mitä ne näennäisherttaisen näköiset tädit vempaimineen ihmiselle tekee. Minä ainakin olisin ollut valmis kertomaan kaikki firman liikesalaisuudet moneen kertaan vastineeksi siitä, että täti olisi jättänyt ikeneni rauhaan. Fyysisen väkivallan lisäksi tarjoillaan vielä mojova läksytys hammaslangan käyttämättömyydestä ja sylkiessäsi lopuksi tuopillisen verta lupaat totella mitä ikinä täti pyytääkin tekemään, jottei tarvitsisi enää ikinä tavata tuota nallekuvioiseen maskiin naamioitunutta manaajaa.

Humaanimpi kuulustelumetodi se ei missään nimessä olisi, mutta ainakaan vangeilla ei olisi hammaskiveä.

exät

Vuosien irtolaiselämä muistuttaa välillä itsestään. Satunnainen kohtaaminen kadulla, kehtaanko katsoa silmiin, voi luoja, se hymyilee ystävällisesti ja moikkaa. Tunnen vajoavani maan matoseksi, parempi kun ei olisi ollut tuntevinaankaan, olisin sen ansainnut. Tuokin ihana suhde, jolle käänsin varoittamatta selkäni. Yksi mitätön virhe tai näkemysero, joka sai minut katsomaan vieraisiin pöytiin. Niin turhamaista, olisi voinut vaan uskoa, että tästä voi sittenkin tulla pitkä suhde.

Taas huomaan perustelevani itselleni, että nykyiselläni ei ole minulle tarpeeksi aikaa. Että kaikki ei ole niin täydellistä kuin ehkä voisi olla. Jossain, jonkun sen oikean kanssa, joka ymmärtäisi minua puolesta sanasta ja toteuttaisi kaikki unelmani.

On vaan jaksettava uskoa, että etsimisen jälkeen jokainen löytää sen oikean kampaajan.

Riesling-kauden loppu

Eih, kyllä nyt on tullut syksy. Tekee mieli punkkulasillista kun tulee töistä kotiin.

Smurffimetamorfoosi

Elokuu on tuonut elämääni uuden asian: pensasmustikat. Voisipa ihminen syödä vain pensasmustikoita.
Alan pian sinertää.

Kahden viikon blogitauko eikä muuta sanottavaa. Jep. Paitsi ettei olympialaisia jaksa. Kuinka niin valtavan epämielenkiintoista.

Loman melkein viimeinen päivä

Liian lujaa liikkuvat pilvet aiheuttavat epämiellyttävän stressin tunteen nurmikolla x-asennnossa maatessa. Mihin noilla muka on kiire? Eikä millään jaksaisi kammata suihkun jälkeen luonnonmukaiseen puolitakkuun puolilättään kuivanutta tukkaa, että kehtaisi jopoilla kauppaan ostamaan klo viiden lounasta. Tilataanko pizza?

Täydellinen lomalaiskuus saavutettu.

Tästä neljän ja puolen viikon transsista saattaa olla sietämättömän pitkä matka kivuta maanantai-aamuksi työläisen skarppiin arkeen, pahoitten asianomaisia jo etukäteen. Onneksi tuskin olen yksin.

Muutoksen aika

Okei. On tullut aika modifioida Supernaivistin alaviitettä: "kolmekymppisen ekonomin kapinaa aikuistumista vastaan".

Kulkiessani puiston ohi huomaan miettiväni mikä mahtaa olla tuo noin mainiosti varjoisalla paikalla menestyvä perennalajike (muistan elävästi ajat, jolloin en tiennyt vielä määritelmää sanalla perenna).

Lauantai-aamuyöllä klo 00.30 saan hepulit kun mies on heittänyt Hesarin kesäristikon paperinkeräykseen.

Golf on mielestäni päivä päivältä kiehtovampi laji JA luokittelen sen urheilumuodoksi.

Olen ostamassa kolmatta omistusasuntoani.

Näen yöllä painajaisen, jossa olen unohtanut kastella amppelikukat.

Vaihdan mökkiviikonlopun luottoystävien kanssa sukujuhliin, joissa en tunne ketään.

Paheksun lähikaupan kiskurihintaa (8€/rasia) virolaisista kanttarelleistä.


Joten turha odottaa tältä palstalta enää knoppivinkkejä stadin menomestoista (paitsi että BaliHain lista on kuulema vaihtunut ja sieltä saa nyt tonnikalaa, jee), harvakseltaan päivittyvä supernaivisti keskittynee jatkossa(kin) raportoimaan nurmikon lannoittamiseen, tenniskyynärpäähän ja muihin äärimmäisen mielenkiintoisiin (vantaalaisen) arkipäivän ilmiöihin liittyviä havaintoja.

Jonotus

Jälleen Barcelonan kentällä reilun tunnin erilaisissa jonoissa vietettyäni en voinut olla ihmettelemättä niitä kahta asiaa, joita hämmästelen lentokentillä kerta toisensa jälkeen:

1. Mitä taivaan tähden ne muut ihmiset check in -tiskillä oikein setvivät, koska joka toisella tuohon äärimmäisen yksinkertaiseen toimitukseen tärväytyy 10 minuuttia ja oman vuoron tullessa homma kestää noin 10 sekuntia. Kyseleekö ihmiset kenties lennon menun yksityiskohtia ja pelastautumisreittejä, haluavat lipun käsin kirjoitettuna vai onko joka toisella oikeasti viisi jatkolentoa ja matkatavaroissaan tuliaseita? (nimim. kerran ampumaseuran kisamatkajoukkueen perässä jonottanut ja silloin KES-TI)

2.Miksi ihmisiä ylipäätään seisotetaan check in/boarding card/turvatarkastus/passintarkastus -jonoissa kaikki se aika, jonka ihmiset voisivat käyttää kapitalistiseen kulutusjuhlaan tax free myymälöissä? Eikö kaiken matematiikan mukaan satsaus joko toimivaan automatisointiin/itsepalvelulaitteisiin tai lisähenkilökuntaan pitäisi maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti, koska lentokentillä maleskelevilla ihmisillä lienee keskimäärin painavampi lompakko, nälkä, jano ja mukava hytinä heräteostoksiin.

Ei auttanut taaskaan kuin juosta kaihoisena Gonzalo Comellan kutsuvan näyteikkunan ohi ehtiäkseen koneeseen - odottamaan toinen tunti että kone saisi lähtöluvan ja minä viimeinkin aamukahvini.

Popkalaset

Kaukosäädin osuu Yle FST:n kohdalle, joka lähettää konserttitaltiointia Popkalasetista. Popkalaset. Ensimmäinen assosiaatio sanasta on Tomas Ledin ja Sommaren är kort. Ja härregudendå: siellähän todellakin laulaa parhaillaan Tomas Ledin Sommaren är kortia. Ylitseni pyyhkäisee hämmennys meediomaisesta kokemuksesta. Johtuu ehkä tuoreeltaan kahlatusta Mika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisesta, jonka jälkeen suhteeni kansankotiin on herkässä kasvun tilassa.

Mummot

Olen monasti miettinyt, minkälainen mummo minusta joskus tulee. Mummot kun on niin ihanan kategorinen laji. Päättäisikö sitä alkaa pullantuoksuiseksi pihlajanmarjakarkki&pelargoniamummoksi, verhojen raosta kurkkivaksi kerrostalokyttääjäksi, stockan etuilevaksi turkkimummoksi, alkoholisoituneeksi costa del sol-mummoksi, laitoksista vaarien puolelle karkailevaksi rebel-mummoksi vai hajamieliseksi rollaattorinkadottelijaksi, jota sukulaiset saavat väsymiseen asti paimentaa. Aamulla vastaani käveli taas uusi lajityyppi: pyöräilykypärään ja Fjällrevenin reppuun sonnustautunut sauvakävelevä sporttimummo.

Taidan valita parhaat palat kaikista ja alkaa hybridimummoksi. Sitten joskus.

15 seconds of fame

Jaksaa ihmetyttää ihmisten ikiaikainen into soitella radioasemille. Tai ymmärrän toki Mäntsälän mummon, Sysmän ainoan lintubongarin ja tuhansia töitä valvottuja öitä nähneen rekkakuskin tarpeen rupatella tuiki tärkeät tarinansa Radio Suomen ainoalle kuuntelevalle korvalle, mutta mikä saa ilmeisen sosiaalista elämää viettävät ihmiset osallistumaan ties mihin YleX:n aamuvisoihin ja sinkkujulkaisuarvosteluihin? Vaivan palkaksi jaettava mukiko? Onko ihmiset niin ilmaisen tavaran perään, että porkkanaksi riittää vaikka juontaja jakaisi palkkioksi korvavaikkuaan? Vai onko se niin hienoa kuulla oma ääni radiotaajuuksilta?

Se on kai se sama ihana itserakkaus, joka saa ihmisen kirjoittamaan sitä samaa omaa diipadaapaansa blogosfääriin (vieläkö sitä sanaa käytetään), jos vaikka joku sattuisi lukemaan, kanava vaan on eri. Siirtyyköhän Mäntsälän mummo blogaamaan sitten kun Metsäradiossa ei enää vastata puhelimeen?

Lämmitetään ilmasto

Ympf. Pahinta koleassa ja vettyneessä juhannussäässä on se, ettei siitä voi syyttää ketään. Helpottaisi pipo päässä istuvan ketutusta, jos voisi selkeästi osoittaa manauksensa johonkin osoitteeseen. Pekka Poutaakaan ei syvällä sydämessään voi kirota.

Mutta eihän tästä voi syyttää kuin itseään. Pitäisi vaan lentää enemmän ja käyttää reippaammin sitä hiuslakkaa. Jääkaapin oven voisi hyvin unohtaa päiviksi auki ja pitää auton tyhjäkäynnillä aina kun mahdollista. Ei muuta kun talkoisiin, niin aste asteelta meille vielä joskus koittaa juhannushelle!

Helpommalla pääsisi kun suosiolla muuttaisi paremmille leveyspiireille.

Tuntemattomat

Tunnustan tarkkailevani ihmisiä julkisissa kulkuvälineissä ja viihdyttäväni itseäni miettimällä tarinoita tuntemattomien ulkokuorien takana (osin siksi että haluan pysyä valppaana metrossa vaanivien kirvesmurhaajien varalta).

Ihmiset ovat hämmentävän sielukkaan näköisiä tuijotellessaan mietteissään ohikiitäviä maisemia. Katseista voi nähdä surumielen, väsymyksen, odotuksen, rakastumisen, yksinäisyyden, vaikean päätöksen, seuraavan päivän palaverin mielikuvaharjoituksen. Joistain ihmisistä vain näkee, että ne tykkää puhua kirjallisuudesta ja pelargonioiden kasvattamisesta ja muistavat kaikkien nimipäivät ja toisella taas on kotona ainainen sotku, kiukkuinen vaimo ja kolme kiljuvaa kakaraa odottamassa. Yhdellä on rästejä videovuokraamoon ja toinen jännittää sokkotreffejä ja miettii olisiko sittenkin pitänyt valita se punainen paita. Ja herra takana oikealla on se viimeinen tietosanakirjasarjojen puhelinmyyjä harmittelemassa päivän nollasaldoa, ennen kun tämä valmistujaisten aika oli parasta sesonkia.

Aika jänniä, nuo ihmiset.

Kesä

Ei-pysty-toimimaan-ulkona-paistaa-aurinko-toimisto-on-liian-kuuma. Pakoon!

No sex no city

Sain vinkin, että olisi aika poistaa tuo"kapinaa aikuistumista vastaan" otsikon alta. Sota on kuulemma hävitty. Aikuistuminen on vienyt voiton.

Niin. Täällä minä istuskelen tennistunnista väsähtäneenä rivitalon upottavalla sohvalla katselemassa kun ystävät skoolailevat Kymppiuutisten loppukevennyksessä Sex and the city-bileiden huumassa. Harkitsen ottaisiko "hengessä mukana"-siiderin vai menisikö sittenkin suoraan nukkumaan kun kellokin on puoli 11. Jossain takaraivossa häivähtää ajatus siitä, että käsilaukkuja pitäisi joskus ehkä taas ulkoiluttaa. Sitten joskus.

Kyllä tämä rökäletappio on.